Sähköautolla Ruotsissa ja Norjassa, osa 2: Vätternin rantaa Göteborgiin ja Osloon

Reissasimme kesä-heinäkuun taitteessa nelihenkisen perheen voimin täyssähköautolla Ruotsissa ja Norjassa. Matkaa e-Golfilla kertyi yhteensä noin 2000 kilometriä. Kirjoitan kokemuksista muutamassa blogissa.

(EDIT kesäkuu 2019: Cleverin uusi nimi on Bee Charging Solutions, muutos astui voimaan keväällä 2019.)

Tukholma – Gränna: noin 330 km

Matka Tukholmasta Grännaan jännitti hieman. Miksi? No siksi, että meillä ei ollut vielä mitään kokemusta sähköauton lataamisesta ulkomailla. Katsoimme laivasta ulos päästyämme huolella PlugSharesta latauspisteet matkan varrelta. Olin itse apukuskin paikalla ja voi veljet kun jänskätti!

Pysähdyimme lataamaan Stavsjön Circle -huoltoasemalle Cleverin laturilla. Päädyimme tähän kahdesta syystä. Ensinnäkin meillä oli muutama kymppi rahaa ladattuna Cleverin tilille ja postissa tilattu Cleverin RFID-tägi. Lisäksi vieressä sijaitseva Stavsjö Krog & Cafe oli saanut Tripadviserissa mahtavat kehut. Eli sinne!

Ja voi mikä helpotus! Ennakkoon tilaamamme RFID-tägi toimi kuin vettä vaan. Pikalaturi oli vapaana. Ja mikä parasta, Stavsjö Krog & Cafe oli maineensa veroinen – lämmin suositus hyvälle kotiruualle.

Gränna on kaunis ja rauhallinen pikkukaupunki, josta saa älyttömän hyviä karkkeja.

Gränna – Göteborg: noin 190 km

Matka Grännasta Göteborgiin oli minulle, teollisuuden kasvatille silmiä avaava. Ruotsalaisia teollisuuspaikkakuntia tuli vastaan yksi toisensa jälkeen.

Ajoin Grännasta Boråsiin upeissa maisemissa: tie kulkee Grännan jälkeen Vätternin rantaa. Ja ensimmäistä kertaa käytin e-Golfin nopeudensäädintä ja sitä nappia, joka ylläpitää automaattisesti toivotun välimatkan edellä ajavaan autoon – ja jarruttaa jopa pysähdykseen saakka jos edellä ajava auto hidastaa. Ihan mielettömän hyvä ominaisuus.

Pysähdyimme matkan varrella Boråsissa lataamaan Circlen asemalla Cleverin laturilla.

Göteborgissa odotti positiivinen yllätys: Hotel Lisebergin vieressä oli kaupungin Type 2 -tolppa ja pikalaturi. Lisäksi Göteborgin kaupunki tarjoaa sähköt Type 2:ssa läpi kesän. Iso kiitos.

Universeum Göteborgissa. Katolla on kesäkahvila ja puutarha.

Göteborg – Oslo: noin 290 km

Lähestyessämme Norjan rajaa maisemat muuttuivat yhä jylhemmiksi. Tuulimyllyjä oli paljon. Juuri ennen Norjaan siirtymistä kävimme siipaisemassa vielä akun täyteen Circlessä ja sillä sähköllä kiipesimmekin Holmenkollenille saakka.

Norjan teillä sähköautojen määrä kasvoi silmissä. Latauspaikkoja ilmestyi PlugShareen kuin sieniä sateella.

Holmenkollenilla voi ladata hiihtoliiton latureista

Scandic Holmenkollenille päästyämme kävimme pysäköimässä auton Norjan Hiihtoliiton parkkikselle. Parkkipaikka on hyppyrimäen juurella.

Norjan Hiihtoliiton lataustolpat ovat kaikkien käytössä, mutta auto saa olla parkissa vain klo 7-23. Latasimme sähköä hiihtoliitolta niin paljon kun ehdimme ja loput Charge & Drivelta seuraavan päivän ajoa varten. Se suuntautui Laerdaliin, siitä seuraavassa blogissa.

Fiilis tässä vaiheessa? Aika kiva. Me ajettiin sähköllä lasten kanssa Norjaan! Vähän yli vuosi sitten me ei ajettu sähköllä vielä mihinkään!

Jatkan matkakertomusta Holmenkollenilta pohjoiseen seuraavassa blogissa.

Sähköautolla Ruotsissa ja Norjassa, osa 1: näin valmistaudut reissuun!

Reissasimme perheen kanssa kesä-heinäkuun vaihteessa täyssähköautolla Ruotsiin ja Norjaan. Tässä kokemuksia!

(EDIT kesäkuu 2019: Cleverin uusi nimi on Bee Charging Solutions, muutos astui voimaan keväällä 2019.)

Aloitimme kesä-heinäkuun taitteessa nelihenkisen perheen kesäloman matkustamalla täyssähköautolla Ruotsiin ja Norjaan. Matkaa e-Golfilla kertyi yhteensä noin 2000 kilometriä. Tässä muutama vinkki sähköautoloman suunnitteluun.

Lataa puhelimeesi PlugShare

Ennen matkaa mietimme, mitä halusimme matkan aikana nähdä. Sen jälkeen suunnittelimme päivämatkat sellaisiksi, että 5- ja 8-vuotiaat lapset jaksavat istua autossa. Seuraavaksi varasimme majoitukset. Tämä kaikki on tuttua puuhaa autolla matkustaville.

Sähköautolla reissatessa autoa täytyy ladata. Jotta reissu onnistuu, on hyvä tietää, onko reitin varrella tarpeeksi latausmahdollisuuksia. Me käytimme reittisuunnitteluun PlugShare-sovellusta, joka toimi aivan mahtavasti!

PlugShare on kaikille avoin sovellus, joka hakee reitin varrella sijaitsevat latauspaikat. Käyttäjät voivat päivittää palvelun tietoja, antaa latauspaikoille arvosanoja ja päivittää tietoja esimerkiksi siitä, toimiiko laturi vai ei. Mahtava sovellus!

Tilaa RFID-tägit latauksia varten

Ennen reissuun lähtöä kannattaa tilata paikallisilta latauspalveluiden tarjoajilta RFID-tägit. RFID-tägilla aloitat ja pysäytät lataukset vaivattomasti.

Me tilasimme etukäteen RFID-tägit Cleverilta ja InChargelta. Cleverin tilille latasimme etukäteen pienen summan latauksia varten. Charge & Driven tilit meillä on jo käytössä.

Matkan aikana pärjäsimme loppujen lopuksi oikeastaan Charge & Driven ja Cleverin tägeillä. Näistä erityisesti Clever toimi Ruotsissa todella luotettavasti!

Ota mukaan USB-piuhat, latauspiuhat ja jatkojohto

Sähköautoilijaa auttavat tien päällä monet hyvät älypuhelimeen ladattavat sovellukset. Käytimme mm. google mapsia, Plugsharea ja Tripadvisoria, sekä toki Car-Nettiä. Takapenkki nautti ipadin annista.

Kannattaakin katsoa, että puhelinten ja ipadien latauspiuhat on helposti saaatavilla myös ajon aikana: vieraissa maisemissa ja lasten kanssa on helpottavaa tietää tarkalleen, kuinka pitkä matka on seuraavaan taukopaikkaan ja saako sieltä ruokaa. (Ja millaista ruokaa.)

Sähköauton latauspiuhat kulkevat matkassa aina. Ota mukaan myös jatkojohto! Me emme sitä tarvinneet, mutta jatkojohdon avulla saat sähköä melkein mistä vain, jos tarve tulee.

Toivottavasti näistä vinkeistä on jollekulle apua.

Kirjoitan lähipäivinä kokemuksia matkan varrelta. Yhdeksän päivän reissumme kulki näin: Espoo- Tukholma – Gränna – Göteborg – Oslo – Flåm – Laerdal – Oslo – Karlstad – Tukholma-Espoo.